keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Huoltajuuskiista



Voimattomuus.
 
Raivokkaita puhelinkeskusteluja, itkua, huolta, etukäteisikävää, raivoa,
hämmennystä, surua, luopumista,
irtipäästämistä.

Päivä.
Yö.
Viikko.
Viikkoja.
Kuukausia.


Toisen oma lapsi. Lipeää otteesta.
Ikioma.

Katson ja näen miten ihminen menee kasaan.


Puhelinsoitto.
kuluu kymmenen, 
kaksikymmentä,
viisikymmentä, 
satakaksikymmentä minuuttia.

Istun sohvalla, luen lehteä
en lue
olen lukevinani
kuuntelen

Odotan, 
satakaksikymmentä minuuttia.

Sohva notkahtaa, 
minun mies raskain hartein istahtaa viereen

Se on ohi.


Taistelu on ohi.
Entinen nainen muuttikin mielensä.








6 kommenttia:

Harakka kirjoitti...

Voi EI!!!!

Unknown kirjoitti...

Se on..

viluinen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
viluinen kirjoitti...

Huoh :(
Sanattomaksi vetää. Tuon täytyy olla paljon raskaampaa kuin osaan edes kuvitella. Voimia.

(Edellisen poistetun kommentin takana olin myös minä, siihen tuli kirjoitusvirhe)

viluinen kirjoitti...

Kommentoin vielä, että nuo kuvat ovat täydelliset tuohon tekstiin. Niin surullisia...

Anonyymi kirjoitti...

Kymmenen vuotta myöhemmin ymmärrät että olisit voinut oppia tuosta hetkestä paljon, jos vain olisit avannut silmäsi.